Tietoja minusta

Oma valokuva

Olen jo nuorena leipomiseen hurahtanut nainen, jolle leipomisesta on tullut sydäntä lähellä oleva elämäntapa. Vispilät heiluvatkin keittiössämme lähes päivittäin, joskus jopa monta kertaa päivässä. Leivon kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta eniten olen ihastunut kakkujen tekoon, mitä tulette näkemään blogissasi joskus jopa ohjeiden kera. Leivonnaiset tuoksuvat kodissani ystäville ja joskus matkaavat muidenkin koteihin ja työpaikoille. Kommenttinne ovat tervetulleita blogiini. Ethän kuitenkaan kopioi kuviani luvatta. Voit ottaa yhteyttä minuun irmaleipoo@gmail.com

torstai 24. maaliskuuta 2016

Kielen vievä Mango-Passion juustokakku

Kevätaurinko innoitti mua tekemään tämän kakun. Passion on yksi lempiaineista ja käytänkin sitä paljon leivonnassani. Välillä yksin ja välillä yhdistellen. Valkosuklaa on ainakin yksi hyvä yhdistelmä passionin kanssa. Mango tulee seuraavana, ja sen sai kyllä tässä kakussa maistaa. Oli niin hyvää että vieraanikin oikein hämmästelivät uutta makutuntemusta heille. Tämä kakku olikin aivan suussa sulavaa. Tätä reseptiä onkin kyselty paljon ja nyt pääsen jakamaan sen teillekkin. Kakkun on tehty 18 cm halkaisijaltaan ja 10 korkeudeltaan olevaan vuokaan



Pohja
225 g Cantuccini mantelikorppuja
 50 g voita. 

Täytemousse
4 dl kermaa
1 prk mangorahkaa 
100 g sitruunatuorejuustoa, 
250 gr mangososetta, 
100 g passionsosetta.
 1 1/2 rkl vaniljasokeria, 
1 dl sokeria,
 5 liivatetta. 
2,5 rkl sitruunavettä

Murskaa korput yleiskoneessa. Sulata rasva ja sekoita se murskattuihin korppuihin ja taputtele ne irtopohjavuoan pohjalle. Valmista täyte.

Laita liivatteet kylmään veteen pehnemään. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi sokerin kanssa, mutta kuitenkin niin että vaahto on hiukan tukevaa. Sekoita marjasoseet yhteen. Lämmitä sitruunavettä, liuota liivatteet siihen  ja lisää  liivatteet marjasoseeseen nauhana. Pehmitä tuorejuusto ja yhdistä se ensin mangorahkaan ja sen jälkeen yhdistä marjasoseeseen. Maustavaniljasokerilla.Laita kermavaahtoa hieman soseen joukkoon varovasti käännellen. Ja yhdistä loput kermat myös varovasti käännellen. Kaada mousseseos korppupohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi. Koristele mieleiseksi ja nauti hyvän kahvin kanssa. Nautinnollisia hetkiä.


8 kommenttia:

  1. Hei, mistä saa cantucci-korppuja? Millä voisi korvata? Entä Passionsosetta, onko kaupoissa? Luuletko, että banaanisose toimisi mangon kanssa? Kiitos!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin seudulta ainakin Itäkeskuksen Citymarket myy, ihan keksihyllystä löytyy. Passionkastiketta/sosetta Lidli möi hetki sitten ja aina ajoittain tulee uudelleen aina Lidliin. Muuten on vain tukku tavaraa, valitettavasti. Mä en ole kokeillut banaania mangon kanssa, enkä yleensäkään käytä sitä kakun täytteenä , koska ei pysy kakun sisässä hyvänä kauaa. Mutta luulen että sotii keskenään .

      Poista
    2. Kiitos! Laitoin Bonnen banaanisosetta vähän mangon joukkoon ja tykättiin, oli ihan hyvä.

      Poista
    3. Hei, kiva kuulla ja mukava että maistui tuollakin combolla. Saatanpa joskus kokeilla myös. Mukavaa kevään odotusta.

      Poista
  2. Nam! Niin kaunis ja herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sari, tämä yhdistelmä vain pelittää niin hyvin yhteen, erikseenkin näistä mauista saa todella maukkaat kakut. Raikkaudellaan kesäkin tulee niin mieleen. Mukavaa kesän odotusta. Irma

      Poista
  3. Hei. Voisikohan tämän tehdä domino kekseistä tai digestive? Mites 24cm vuokaan, millähän määrillä voisi olla hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei pohjan voi tehdä mistä kekeseistä vaan tai vaikka browniespohjan tähän, joka sopisikin tosi hyvin tämän maun kanssa. Jos teet isompaa vuokaan, lisää ainesosia 1/3 osan verran, jotta saat hieman korkeutta kakulle. Tosin kyllä tämä kakku maistuu matalanakin. Leipomisiloa.

      Poista