Savuporo piirakka

Meillä kesällä juhlitaan poikien syntymäpäiviä, jotta ystävätkin saadaan taas kokoon. Joka juhlissa on myös suolaisempaa tarjottavaa, ja niistä ehdoton suosikki on poropiirakka. Täyteaineksia aina vaihtelenkin, mutta tänään oli aika pelkistetty resepti. Mutta herkullisuusdesta ei tingitä ja sitä tuovat täytteen ainekset. Odotan innolla huomisia juhliamme.





Pohja
150 g pehmeää voita
1 1/2 dl kaurahiutaleita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl emmental juustoraastetta
1/2dl vettä.

Täyte
200 g kylmäsavuporoa 
100 g savupororouhetta
200 g raejuustoa
1 pieni sipuli
1 nippu persiljaa pilkottuna
1 nippu ruohosipulia pilkottuna
200 g mustaleima emmental raastetta

Munakerma 
1  dl pippurikermaa
1 1/2 dl kuohukermaa
1 1/2 dl kermaviiliä
50 g parmesaanraasetta
1 tl pippurirouhetta
4 kananmunaa


Sekoita pohja aineet kaikki sekaisin nopeasti , kääri taikina folioon ja taputtele litteäksi. Anna levätä jääkaapissa pari tuntia.

Irrota poroviipaleet toisistaan, ja pistä ne päällekkäin löysähköksi. Leikkaa terävällä veitsellä pieniksi paloiksi. Pororouheelle ei tarvitse tehdä mitään. 

Kuori ja silppua sipuli ja samalla myös persilja ja ruohosipuli. Sekoita kaikki  täyteaineet yhteen.

Painele taikina vuoan pohjalle ja levitä täyte pohjataikinan päälle. Käytin 28 - senttistä vuokaa. 

Sekoita munakerman ainekset yhteen hyvin. Kaada täytteen päälle vuokaan. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta, jos on jäljellä. 

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes olet saanut pintaan kauniin värin.
Anna vetäytyä paiston jälkeen n. 15 minuuttia ja tarjoile .

Kommentit

  1. Irma hei! Onnistuukohan tuo herkulliselle kuulostava resepti härkiksellä tai nyhtiksellä porovalmisteiden tilalla? Huomiselle mieheni synttärikahveille suunnittelen suolaista tarjottavaa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta, poron tilalle voi hyvin vaihtaa esim tuon härkiksen. Mukavia juhlia.

      Poista
  2. Hei, voipiko tuon sipulin korvata hillosipulilla. En löytänyt sellaista ohjetta, jossa olisi hillosipulia, kaikissa oli joko purjoa tai muuta sipulia. Olen syönyt sellaista hillosipulilla höystettyä ja hyvää oli. Ja suurimmassa osassa ohjeista oli myös paprikaa, jota en tällä kertaa haluaisi laittaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit